Hiihtäjän ja suunnistajan kello joutuu Suomen talvessa kovemmalle kuin juuri mikään muu rannekello, koska sen pitää toimia –25 asteen pakkasessa, märässä kuusikossa ja paksun hanskan läpi. Tämä artikkeli on tarkoitettu hiihtäjälle, suunnistajalle ja retkeilijälle, joka harkitsee kelloa, jossa on kompassi, korkeusmittari ja pakkasessa kestävä akku. Lopussa tiedät, mitkä ominaisuudet ovat oikeasti hyödyllisiä, mitkä ovat markkinointia ja mihin hintaluokkaan kannattaa tähdätä.
ABC-anturit: mitä kompassi, korkeusmittari ja barometri tekevät
Ulkoilukelloissa puhutaan ABC-antureista eli korkeusmittarista (altimeter), ilmanpainemittarista (barometer) ja kompassista (compass). Suunto teki yhdistelmän tunnetuksi jo 1990-luvun lopulla Vector-mallillaan, ja sama ajatus on nyt Garminin, Polarin ja Casion Pro Trek -sarjan kelloissa.
Kellon kompassi on elektroninen magnetometri. Se näyttää pohjoisen suunnan, kun kello on vaakatasossa ja kalibroitu. Korkeusmittari ei mittaa korkeutta suoraan vaan päättelee sen ilmanpaineesta. Tästä seuraa sen tärkein heikkous.
Kun sääfrontti saapuu, ilmanpaine laskee ja kello luulee käyttäjän nousseen. Muutaman tunnin aikana virhe voi olla 30-80 metriä, vaikka mies seisoisi paikallaan. Paremmat kellot yhdistävät barometrin ja GPS-korkeuden, ja juuri tästä syystä Garmin Fenix -sarjan tai Suunto Verticalin korkeuslukemat pysyvät pitkällä vaelluksella paremmin kohdallaan.
Myytti: kellon kompassi korvaa suunnistuskompassin
Tämä on alan sitkein väärinkäsitys. Kellon kompassi ei korvaa peukalokompassia, eikä sitä ole siihen suunniteltu. Suunnistaja lukee karttaa ja suuntaa samalla kädellä, ja nestetäytteinen neula asettuu alle sekunnissa. Elektroninen kompassi taas pitää herättää napin painalluksella, ja se vaatii kalibrointia.
Kokenut suunnistaja käyttää kelloa kompassina vain varmistukseen, esimerkiksi pitkällä hiihtovaelluksella Käsivarressa, kun kartta on repussa. Kilpailuissa asiaan puuttuvat myös säännöt. Kansainvälisissä ja kotimaisissa suunnistuskilpailuissa GPS-kellolla saa tyypillisesti tallentaa reitin, mutta navigointiin käytettävät näkymät on kielletty. Tarkista kilpailukutsusta, mitä juuri siinä tapahtumassa sallitaan.
Rajatapaus on hiihtosuunnistus. Siinä kartta on telineessä rinnan päällä, ja kellon rooli jää lähes kokonaan väliaikoihin ja sykkeeseen.
Pakkanen ja akku – mitä tapahtuu –20 asteessa
Litiumioniakku menettää pakkasessa kapasiteettiaan, koska kemialliset reaktiot hidastuvat. Kello, joka lupaa 20 tunnin GPS-käytön, voi Pohjois-Suomen –30 asteessa riittää selvästi lyhyemmän ajan, jos se roikkuu takin hihan päällä. Ranteessa takin alla kello pysyy lämpimänä, ja akku käyttäytyy lähes normaalisti.
Sama ilmiö koskee tavallisia kvartsikelloja. Nappiparisto, joka on jo hiipumassa, antaa usein ensimmäisen merkkinsä talvella: sekuntiviisari alkaa hyppiä kahden sekunnin välein tai kello jätättää ulkoilun jälkeen. Kelloseppä mittaa pariston jännitteen kuormituksessa, ja vaihto maksaa yleensä 15-35 €.
Aurinkokennolla ladattava kello, kuten Casio Pro Trek tai Garminin Solar-mallit, saa tammikuussa Rovaniemellä hyvin vähän valoa. Akkua ei kannata mitoittaa kennon varaan pimeinä kuukausina. Lisää aiheesta kertoo artikkeli aurinkokennolla toimivan kellon akun kestosta.
Hiihtäjän ja suunnistajan kello: ominaisuudet, joilla on käytännössä väliä
Ammattilainen aloittaa käyttöliittymästä, ei anturilistasta. Kosketusnäyttö ei toimi paksulla lapasella eikä märällä sormella. Fyysiset painikkeet, jotka tuntee hanskan läpi, ovat talviurheilijalle tärkeämpiä kuin näytön resoluutio.
GPS-tarkkuus ratkaisee suunnistajan reittianalyysin. Tiheässä kuusikossa tai jyrkän rinteen juurella yhden taajuuden GPS heittää helposti 10-20 metriä. Kaksitaajuinen (dual-band tai multi-band) GNSS korjaa tätä selvästi, ja se löytyy esimerkiksi Garmin Forerunner 265:stä, Suunto Racesta ja Polar Vantage V3:sta.
Sykemittaus on talvella oma lukunsa. Optinen rannemittari perustuu verenkiertoon, ja pakkasessa ihon pintaverisuonet supistuvat. Tulos on epätarkka tai täysin harhainen syke, erityisesti hiihdon intervalleissa. Rintavyö on hiihtäjälle edelleen luotettavin ratkaisu.
Kotelo ja ranneke kannattaa valita vaatetuksen mukaan. Titaanikotelo on teräksistä kevyempi, eikä se tunnu ranteessa yhtä kylmältä. Silikoniranneke kovettuu pakkasessa, joten tarranauhallinen nylonranneke, joka kiristyy takin hihan päälle, on monelle hiihtäjälle käytännöllisempi.
Juoksijan näkökulmaa syke- ja GPS-asioihin avaa artikkeli urheilukellosta juoksijalle.
Mallit ja hintaluokat
Kotimainen tausta näkyy tässä kategoriassa poikkeuksellisen vahvasti. Polar Electro Kempeleestä ja Suunto Vantaalta ovat rakentaneet koko urheilukellojen alan, ja suomalaiset hiihtäjät ja suunnistajat ovat olleet niiden testiryhmä vuosikymmenien ajan.
Hintaluokat jakautuvat suunnilleen näin:
Perustaso 150-300 €: Casio Pro Trek ja G-Shock Rangeman antavat ABC-anturit ja aurinkolatauksen ilman GPS:ää. Ne sopivat retkeilijälle, joka ei tarvitse reittianalyysia.
Keskitaso 300-600 €: Garmin Forerunner 265, Suunto Race S ja Polar Vantage -sarja. Kunnollinen GPS, hiihtoprofiilit perinteiselle ja vapaalle tyylille sekä suunnistusta tukevat ominaisuudet.
Premium 600-1200 €: Garmin Fenix 8, Suunto Vertical ja Polar Grit X2 Pro. Karttanäkymät, pitkä akku, titaanikotelo ja safiirilasi. Näistä hyötyy erityisesti tunturihiihtäjä, joka liikkuu useita päiviä ilman latausmahdollisuutta.
Raja kellokaupan ja urheilukaupan välillä menee näissä tuotteissa lomittain. Perinteinen kellomyymälä myy Casiota ja usein myös Garminia, mutta puhtaat kuntoilumittarit ja aktiivisuusrannekkeet löytyvät tyypillisesti urheiluliikkeistä. Kelloseppä ei yleensä avaa älykelloa, vaan akkuviat hoidetaan valmistajan huollon kautta.
Yleisimmät virheet ulkoilukellon kanssa
Ensimmäinen virhe on jättää korkeusmittari kalibroimatta. Kun lähdet Ylläkseltä tai Saanan juurelta, aseta korkeus tunnettuun lukemaan kartasta tai opastaulusta. Kahden minuutin toimenpide pitää lukemat järkevinä koko päivän.
Toinen virhe on kalibroida kompassi sisätiloissa auton tai kannettavan tietokoneen vieressä. Magneettiset kappaleet vääristävät magnetometrin, ja kello näyttää väärää suuntaa kymmenillä asteilla. Kalibrointi tehdään ulkona, kaukana metallista, kellon ohjeen mukaisella kahdeksikkoliikkeellä.
Kolmas virhe on ostaa kello anturilistan perusteella. Suomen maastossa korkeuserot ovat suunnistusradoilla usein 100-300 metriä, joten tarkka korkeusmittari on monelle suunnistajalle toissijainen. Hyvä GPS, toimivat painikkeet ja luettava näyttö auringossa ovat käytännössä tärkeämpiä.
UKK
Kestääkö älykellon akku hiihtolenkin –25 asteen pakkasessa?
Kestää, jos kello on takin hihan alla ranteen lämpimällä iholla. Hihan päällä akku tyhjenee selvästi nopeammin, ja kello voi sammua ennen kuin näyttö ilmoittaa akun olevan lopussa.
Saako GPS-kelloa käyttää suunnistuskilpailussa?
Yleensä reitin tallentaminen on sallittua, mutta navigointiin käytettävät karttanäkymät ja suuntaopasteet ovat kiellettyjä. Säännöt vaihtelevat tapahtumittain, joten tarkista ne kilpailukutsusta.
Kuinka tarkka kellon korkeusmittari on?
Kalibroituna barometrinen korkeusmittari on muutaman metrin tarkkuudella oikein lyhyellä aikavälillä. Sään muuttuessa virhe kasvaa, joten pitkällä retkellä lukema kannattaa tarkistaa tunnetussa pisteessä.
Lopuksi: valitse kello sen mukaan, missä liikut
Etelä-Suomen kuntoladuilla ja iltarasteilla keskitason GPS-kello rintavyön kanssa riittää lähes kaikkeen. Lapin tuntureilla useamman päivän retkellä pitkä akkukesto, karttanäkymä ja kunnollinen korkeusmittari alkavat maksaa itsensä takaisin. Käytä kellon kompassia varmistukseen ja peukalokompassia suunnistamiseen, pidä kello hihan alla, ja kalibroi anturit aina kun lähdet liikkeelle.
Jos kello on jo käytössä, akun kunnon näkee helpoiten talven ensimmäisellä pitkällä lenkillä. Käytännön vinkkejä lataukseen on artikkelissa älykellon akun kestosta ja latauksesta.