Saksalainen kelloteollisuus on monelle suomalaiselle kellon ostajalle tuntemattomampi kuin sveitsiläinen tai japanilainen, vaikka sen tuotteita löytyy lähes jokaisen kellosepänliikkeen vitriinistä. Tämä artikkeli kertoo, mistä saksalaisen hienomekaniikan maine syntyy, mitkä merkit kannattaa tuntea ja miten saksalaista kelloa ostettaessa vältetään tavallisimmat virheet. Kun perinteen tuntee, Nomosin, Junghansin tai Glashütte Originalin hinnoittelu ja rakenne alkavat näyttää loogisilta.
Glashütte – pieni kaupunki, suuri perinne
Saksin osavaltiossa Dresdenin eteläpuolella sijaitseva Glashütte on saksalaisen kellonvalmistuksen sydän. Ferdinand Adolph Lange perusti sinne kelloverstaansa vuonna 1845. Köyhällä kaivosseudulla haluttiin uutta elinkeinoa, ja Lange koulutti paikallisia nuoria kelloseppiä. Muutamassa vuosikymmenessä kaupungista tuli Euroopan arvostetuimpia taskukellojen valmistuspaikkoja.
Toinen maailmansota ja DDR-kausi katkaisivat kehityksen. Tehtaat purettiin sodan jälkeen, ja jäljelle jääneet valmistajat yhdistettiin valtionyhtiö GUB:ksi (Glashütter Uhrenbetriebe). Saksojen yhdistymisen jälkeen Walter Lange perusti A. Lange & Söhnen uudelleen joulukuussa 1990, ja vuonna 1994 esitelty mallisto, Lange 1 etunenässä, nosti merkin heti huipputasolle. Nykyään A. Lange & Söhne mainitaan samassa lauseessa kuin Patek Philippe.
Glashütte-nimi on suojattu. Kellotaululla sen saa käyttää vain, jos vähintään 50 % koneiston arvosta syntyy Glashüttessa. Sääntö muistuttaa sveitsiläistä vaatimusta, josta on kerrottu tarkemmin artikkelissa Swiss Made -merkinnän vaatimuksista.
Mistä saksalaisen koneiston tunnistaa
Kokenut kelloseppä tunnistaa Glashüttessa tehdyn koneiston yleensä jo ensisilmäyksellä lasipohjan läpi. Tunnusmerkkejä on muutama:
Kolmen neljänneksen levy (Dreiviertelplatine) peittää suurimman osan koneistosta yhdellä kappaleella. Sveitsiläisessä perinteessä käytetään erillisiä siltoja. Saksalainen ratkaisu on jäykempi ja vakaampi, mutta huolto vie enemmän aikaa, koska levyn alle pääsee vasta purkamalla enemmän.
Uushopea eli käsittelemätön nikkelihopea saa ajan myötä lämpimän kullanruskean patinan. Lisäksi tasapainopyörän silta on huippumalleissa käsin kaiverrettu, ja kivien ympärillä on kultaiset chatonit sinistettyine ruuveineen. Pinnoissa näkyy Glashütte-raidoitus, joka on sveitsiläisen Côtes de Genève -koristelun saksalainen vastine.
Kaikissa saksalaisissa kelloissa tätä ei kuitenkaan ole. Pforzheimissa ja Schwarzwaldissa valmistetuissa kelloissa käytetään usein sveitsiläisiä ETA- tai Sellita-koneistoja, joista kerrotaan lisää artikkelissa kellojen koneistoista.
Saksalainen kelloteollisuus Glashütten ulkopuolella
Saksassa on kolme tärkeää kellokeskittymää, ja niillä on erilainen luonne. Glashütte edustaa hienomekaniikkaa ja omia koneistoja. Pforzheim, ”Kultakaupunki”, on perinteisesti ollut korujen ja kellojen kokoonpanon keskus, ja siellä toimivat Stowa ja Laco. Schwarzwaldin alueella Schrambergissa toimii Junghans, joka oli 1900-luvun alussa maailman suurimpia kellonvalmistajia.
Frankfurtilainen Sinn on oma lukunsa. Merkki tunnetaan teknisistä ratkaisuistaan, kuten kosteutta sitovasta Ar-kuivatustekniikasta ja pintaa kovettavasta Tegiment-käsittelystä. Sukelluskelloissaan Sinn käyttää sukellusveneteräkseksi kutsuttua materiaalia. Suomalaisissa olosuhteissa, joissa kello voi kulkea päivän aikana pakkasesta lämpimään sisätilaan, kosteudenhallinta ei ole pelkkää markkinointia.
Suomalaisille tutuin saksalainen kello ei välttämättä ole rannekello. Monessa suomalaiskodissa on kaappikello tai seinäkello, jossa on Hermlen tai Kieningerin mekaaninen koneisto. Kelloseppä tunnistaa ne heti, ja varaosia saa edelleen hyvin, mikä on vanhojen seinäkellojen kohdalla harvinaista.
Hintaluokat ja käytännön esimerkkejä
Saksalaisia kelloja löytyy kaikista hintaluokista, mutta painopiste on keskitasossa ja premium-luokassa. Seuraavat hinnat ovat suuntaa-antavia uushintoja Suomessa:
Perustaso (alle 200 €): lähinnä Junghansin ja muiden merkkien edullisimmat kvartsimallit sekä seinäkellot. Saksalainen mekaaninen rannekello tähän hintaan on harvinaisuus.
Keskitaso (200-1000 €): Stowa, Laco ja Junghansin Max Bill -kvartsit. Max Bill -sarja on Bauhaus-muotoilun klassikko ja suosittu ylioppilaslahja.
Premium (1000-5000 €): Nomos Glashütte, Sinn, Mühle-Glashütte ja Tutima. Nomos valmistaa nykyisin myös oman käyntihidastimensa (Swing System), mikä on tässä hintaluokassa poikkeuksellista.
Luksus (yli 5000 €): Glashütte Original, Moritz Grossmann ja A. Lange & Söhne, jonka kellot maksavat tyypillisesti kymmeniätuhansia euroja.
Tyypillinen tilanne liikkeessä on tällainen: asiakas etsii noin 2000 euron dresswatchia ja vertaa Tissotin tai Longinesin automaattikelloa Nomos Tangenteen. Sveitsiläisessä kellossa on usein enemmän ominaisuuksia samaan hintaan. Nomosissa taas on oma koneisto, ohuempi kotelo ja selvästi erilainen muotokieli. Kumpikaan ei ole objektiivisesti parempi, ne vain painottavat eri asioita.
Myytti: saksalainen kello on vain halvempi sveitsiläinen
Yleinen väärinkäsitys on, että saksalaiset kellot olisivat sveitsiläisten jäljitelmiä tai vaihtoehto niille, joilla ei ole varaa ”oikeaan” kelloon. Historia kertoo muuta. Glashütten koulukunta kehittyi rinnakkain sveitsiläisen kanssa, ja sillä on omat rakenteelliset ratkaisunsa. Lange 1:n suuri päivämääränäyttö ja kolmen neljänneksen levy ovat saksalaista keksintöä, eivät kopioita.
Toinen myytti on se, että ”Made in Germany” tarkoittaisi aina saksalaista koneistoa. Pforzheimin kokoonpanijat käyttävät yleisesti sveitsiläisiä koneistoja, ja se on täysin hyväksyttyä. Saksalainen ei siis automaattisesti tarkoita omaa koneistoa, eikä sveitsiläinen koneisto tee kellosta huonompaa.
Yleisimmät virheet saksalaista kelloa ostettaessa
Ensimmäinen virhe on huollon unohtaminen. Lange tai Glashütte Original lähetetään huoltoon valmistajalle, ja Suomessa sellainen huolto voi kestää 2-4 kuukautta. Nomosin ja Sinnin kelloja huoltavat monet valtuutetut kellosepät, mutta saatavuus vaihtelee paikkakunnittain: Helsingissä ja Tampereella on vaihtoehtoja, Pohjois-Suomessa kello saatetaan joutua postittamaan.
Toinen virhe on olettaa, että käsinvedettävä Nomos sopii jokaiselle. Moni ostaja huomaa vasta kotona, että kello pysähtyy noin 43 tunnin jälkeen, jos sitä ei vedä. Jos kello on viikonloput pöydällä, automaattimalli on yleensä järkevämpi valinta.
Kolmas virhe koskee vesitiiviyttä. Nomosin ja Junghansin ohuet pukukellot on useimmiten luokiteltu 3-5 ATM:n kestäviksi, eli ne kestävät käsienpesun mutta eivät uimista. Sinn ja Mühle ovat eri asia, mutta tarkista luokitus mallikohtaisesti.
UKK
Onko Glashütte-kello aina valmistettu kokonaan Glashüttessa?
Ei. Säännön mukaan vähintään 50 % koneiston arvosta on tuotettava Glashüttessa. Osa komponenteista voi tulla muualta, mutta kokonaan ulkomailla valmistettu koneisto ei oikeuta nimen käyttöön.
Mikä on hyvä ensimmäinen saksalainen mekaaninen kello?
Hintaluokassa 500-1000 € Stowa ja Laco tarjoavat sveitsiläisellä koneistolla varustettuja fieldwatch- ja lentäjänkelloja. Jos budjetti on noin 2000 €, Nomos tai Sinn antaa jo selkeämmin saksalaisen kokemuksen.
Voiko saksalaisen kellon huoltaa tavallinen kelloseppä?
ETA- tai Sellita-koneistoiset kellot voi huoltaa lähes kuka tahansa pätevä kelloseppä. Omilla koneistoilla varustetut Glashütte-kellot vaativat yleensä valtuutetun huollon tai lähettämisen valmistajalle, jotta takuu ja arvo säilyvät.
Saksalaisen kellon valinta käytännössä
Ennen ostoa kannattaa päättää, mitä saksalaisuudelta haetaan: Glashütten hienomekaniikkaa ja omaa koneistoa, Bauhaus-muotoilua vai Sinnin kaltaista teknistä työkalukelloa. Seuraavaksi kannattaa selvittää, mikä liike omalla paikkakunnalla myy ja huoltaa kyseistä merkkiä. Kun huoltoreitti on tiedossa jo ostohetkellä, kello pysyy käytössä ja säilyttää arvonsa vuosikymmeniä.